Ensimmäinen luukku

Tältä se vielä näyttää, niin marraskuiselta..

mutta nyt jo helpottaa.

Iloista Joulukuun alkua!

Kummituksia

Perunamörkö lymyää vanhassa perunakellarissa jonka avain katosi kauan sitten jäljettömiin.

Kukaan älköön avako sitä ovea tai ei hyvää seuraa!

Puutarhan perällä asustaa OTUS jonka voi joskus nähdä. Tosin vain vilaukselta.

Eikä silloinkaan voi aina luottaa näkemäänsä. Kaikki saattoikin olla vain

valveunta tai harhaa.

Osallistuin minäkin viime lauantaina kummituskävelylle ja sain kuulla kaikki kaupungin hyytävimmät

kummitustarinat. Siinä samalla selvisi monta mielenkiintoista yksityiskohtaa kaupungin vanhimpien

rakennusten historiasta. Ja joki joka virtaa kaupungin läpi ei ole mikään tavallinen joki.

Sillä on oma sielu ja tahto kutsua ihmisiä luokseen..

Tarinaa kuunnellessani muistin, että samana päivänä joesta etsittiin oudosti jäljettömiin kadonnutta miestä.

Kotiin palatessa taivaalla roikkui raskas kuunsirppi kumman matalalla.

Poikakin tuli sitä ihmettelemään ja kysyi ihan innoissaan, tarkoittaako tämä,

että maailmanloppu on lähellä. Minä nyökyttelin päätäni

vähintään yhtä innostuneena. Sitten ihailimme kirkasta tähtitaivasta

vielä pitkän aikaa.

........................................................................

Jos et ole vielä katsonut Postia pappi Jaakobille-elokuvaa

niin suosittelen lämpimästi marraskuun synkkiin iltoihin.

.

Jäätarha

Puutarha on huurteen peitossa, värit kadonneet paitsi kylmä harmaa ja sininen.

Kaunista!

Sormia alkaa kohta kirvellä.

Miksi kukaan ei halunnut omenoita?

Romanttinen yksityiskohta jääpolulla.

Hyytävän kaunista viikonloppua!

...........

Ai niin, joulu?

Tänä syksynä taitaakin jäädä viime tippaan kaikki ns jouluvalmistelut.
Mitään en nimittäin vielä ole tehnyt enkä aloittanut.
Joulukorteistakaan ei mitään ideaa.
Tai yhden idean nappasin joululehdestä jotka lojuu
tuossa pöydällä uudet ja vanhat, odottamassa
inspiksen etsijää.
Nallenpäitä?
Joulunalle?
No jotain nallukoita kuitenkin..



Kahtena päivänä oli maassa lunta. Ei paljon ja sekin vähä märkää ja loskaista.
Silti lapsi riemuitsi täydestä sydämestä ja täytti pihan lumienkeleillään.
Taisi täyttää päiväkodinkin pihan. Nyt ei lunta missään
Ja tänään hän toipuu hiljalleen, yskiskelee ja rahisee ja kyselee koska taas sataa lunta.

Yllä joululehdistä napattuja kuvia.

.

Kirpeetä valoa

Isänpäivänä suloista sitruunakakkua,sopivasti kirpeää. Omin kätösin

tehtyjä iloisia kortteja. Rakkaudella isille.

Nyt maanantaisumua.

Lapsi nukkuu vähän kipeänä.

Tuhisee terveeksi.

Sumussa taidan olla itsekin.

Huoneisiin tulee kirpeää valoa.

........

Uuden testauspostaus

Huomasin vasta, että bloggerin tekstieditorinkin voi päivittää uuteen versioon.

No, katsotaanpa nyt kuinka toimii. Ooh! Tekstin taustavärinkin voi nyt näämmä muuttaa
tälleen jännästi eriväriseksi kuin taustan väri! Vaatii opiskelua.

Kyllä se myönnettävä on, että meneillään on ankein ja alakuloisin vuodenaika.

Ei oikein jaksa eikä viitti mitään ihmeempää. Odottaa vaan alistuneena, että koska se sikaflunssa kaataa petiin.

No ei nyt sentään koko ajan näin mustia fiiliksiä.

Vaihdoinpa sivun taustavärinkin oikein reippaan vaaleanpunaiseksi ihan kiusallanikin.

Hillityn harmaa saa nyt huutia tässä vaiheessa!

Toivottavasti vaaleanpunainen ei ole inhokkivärisi :)

Pientä piristymistä täällä yritellään..

Hyvää viikonloppua kaikille!!!!

Musta huuhkaaja?

Siinä Hän on. Perheen nuorimmainen, varsinainen vauhtivekara joka ei suostu
ainakaan kameran edessä olemaan hetkeäkään paikallaan. (Siksi tämä postauksenkin aikaansaaminen kesti.)
Ukkelilla on ihan virallinenkin nimi Darth Vader. Sitä tuskin tulee käytettyä
vaikka aika kuvaava onkin.
Jokaisella tuntuu tällä hetkellä olevan oma kutsumanimensä, eikä vakiintunutta
nimeä vielä ole. Minulle hän on Ukko tai Ukkeli.
Jännä tyyppi.
Minulla on ollut kissoja lapsesta lähtien, muttei koskaan huuhkaajan näköistä!


Saapuessaan saimme kasvattajalta pesunäytöksen, mikä
paljasti, että muhkean olemuksen alla piilee pieni olento. Vauva vasta.
Ukkeli on nyt puolivuotias.
Ei muuten mikään kaikkein kiitollisin kuvattava. Näyttää helposti pelkältä
karvapallukalta koko olento.
Siinäpä haastetta taas kerran! =)

Puoli viikkoa Ukkeli on nyt meillä asustanut ja tuntuu jo kotiutuneen ihan
mukavasti. Nelivuotiaaseen ei tosin vielä ole oikein luottamuksellista suh-
detta päässyt kehittymään mutta eiköhän vauveli ajan kanssa totu pikkulapsen
vähän kömpelömpiin otteisiin ja leikkeihin.

Ukkeli katselee ikkunasta ulos.
(Samalla kuva on esimerkki siitä kuinka valokuvia ei pitäisi ikänä photoshopata.)